Human In Nature

Ryhmä 4H-nuoria toteutti elokuussa 2017 kansainvälisen Erasmus+ Youth in action-  nuorisovaihdon Puolassa. Suomalaisten nuorten lisäksi nuoria oli Puolasta, Italiasta, Unkarista ja Portugalista. 

Projektissa tutkittiin kuinka luonto voi vaikuttaa nuorten hyvinvointiin ja siihen, mitä me voitaisiin tehdä, jotta meillä on jatkossakin luontoa mistä nauttia.Tutustuimme eri maiden tapoihin kokea ja nähdä luonto ympärillämme. Nuoret ohjasivat toisilleen työpajoja liittyen mm. luonnon kosmetiikkaan, rentoutusmenetelmiin, metsäjoogaan, kaupunkiviljelyyn, sosiaalisiin leikkeihin ja peleihin, joita voidaan toteuttaa luonnossa. Yksi kohokohta oli kiipeäminen Pilsko vuorelle, 1 557 m korkeuteen, jossa ylitimme rajan Slovakian puolelle. 

Tutustuimme monipuolisesti toistemme kulttuureihin, olihan meillä porukkaa mukana Euroopan eri laidoilta. Saimme jopa pitää sauna-illan ja opettaa saunakultuuria, mikä oli varsinkin eteläeurooppalaisille uusi kokemus. Opetimme myös virkkauksen jalon taidon muille, toteuttaessamme yhteistä neulegraffitia. 

Nuorisovaihdon aikana harjoittelimme eroon internet/puhelinriippuvuudesta ja keskityimme sosiaaliseen kanssa käymiseen kasvotusten toistemme kanssa. Emme etsineet tietoa googlesta, vaan kun halusimme tietää jotakin, keskustelimme yhdessä ja pohdimme vastauksia. Otimme aikaa toisillemme ja keskityimme yhteen asiaan kerralla. 

Nuorisovaihto alkoi Korbielow -vuoristokylässä, jossa pääsimme iskemään kädet multaan ja kokemaan luonnon ympärillämme. Nuorisovaihto huipentui Katowiceen, jossa pääsimme kokeilemaan, kuinka myös kaupunkiluontoa voidaan käyttää hyvinvoinnin lisääjänä nuorten elämässä. Tutustuimme Katowicessa paikallisiin ympäristöongelmiin. Pääsimme jopa 300m syvyyteen hiilikaivoksiin näkemään mitä on ollut hiilityöläisten elämä alueella. Näimme kuinka Katowicen kaltainen vanha teollisuuskaupunki pystyy kehittymään ympärisöystävällisemmäksi ja kuinka vanhat hiilikaivokset muuttuvat tiloiksi, joissa kulttuuri kukoistaa. 

Mielenkiintoista oli tutustua myös alueen vähemmistöön, sleesialaisiin, heidän kulttuuriin ja historiaansa. Sleesia museo oli esimerkki siitä, kuinka kaupunki muuttuu, sillä se on rakennettu vanhaan hiilikaivokseen.

Hankkeen kautta nuoret oppivat arvostamaan luontoa enemmän ja ymmärtävät paremmin oman vastuunsa maapallolla. Nuoret oppivat uusia tapoja parantaa omaa hyvinvointiaan ja pitää huolta itsestään, muista ja ympäristöstä. Nuoret oppivat ottamaan vastuuta järjestäessään toimintaa toisilleen ja ymmärsivät kansainvälisen toiminnan tärkeyden. Eurooppalaiset arvot: demokratia, solidaarisuus ja suvaitsevaisuus, kasvoivat tässä joukossa. 

Nuorisovaihdosta saimme sydänystäviä ja kokemuksia, joita emme koskaan unohda.