YRITYSKESÄ  2021 - VANTAA

Oletko kiinnostunut kokeilemaan yrittäjyyttä kesätyönä? Yrityideasi voi olla mitä vain tilauskakuista nettisivujen tekoon tai pihatöistä valokuvaukseen. Me autamme sinua muuttamaan ideasi rahaksi ja ainutlaatuiseksi työkokemukseksi!

Yrityskesä on nuorille suunnattu maksuton kesän ajan ohjelma, jonka kautta pääset tutustumaan yrittäjyyteen turvallisesti ja ohjatusti. Tavoitteena on perustaa oma yritys (esim. 4H-yritys) ja kokeilla yrittäjyyttä kesätyönä tai harrastuksena. Osallistuvat saavat oman mentorin ja 300 € yrityssetelin toiminnan käynnistämisen tueksi. Yrittäjyyttä voi kokeilla myös kaverin kanssa.

Mitä ohjelma sisältää?

Ohjelma koostuu kolme arki-iltaa  (2-3h) kestävästä yrityskoulutuksesta, vapaavalintaisesta teemakoulutuksesta (2h) sekä kolmesta mentoriryhmän kokoontumisesta kesän aikana. Lisäksi oma henkilökohtainen mentori on tukenasi elokuun loppuun asti.

Tarjoamme lisäksi markkiointiapua sekä mahdollisuuksien mukaan myynti- ja verkostoitumistapahtumia ohjelmaan osallistuville. 

Ohjelman suorittaneet saavat todistuksen ja voivat hakea sillä hyväksilukuja osaksi opintojaan. Hyväksiluku sovitaan erikseen oppilaitoksen kanssa. Ohjelman mitoitus toiselle asteelle on 2 op. 

Kenelle ohjelma on suunnattu?

Ohjelma on suunnattu yrittäjyydestä kiinnostuneille 15-25 -vuotiaille vantaalaisille. Etusijalla ovat sellaiset hakijat, joilla on jo jollain tasolla oma yritysidea tai ainakin ala mielessään. 

Miten kokoontumiset toteutetaan?

Koulutukset järjestetään etätoteutuksena Teamsin avulla. Mentoriryhmien kokoontumisia voidaan järjestää tilanteen mukaan myös kasvotusten. 

Mitä minulta edellytetään?

Vastaat itsenäisesti omasta yrityskokeilustasi. 300 € Yrityssetelin vaatimuksena on yrityskurssin suorittaminen ja lopputyön (liiketoimintasuunnitelma) hyväksytty palautus. Edellytämme lisäksi osallistumista kolmeen mentoriryhmään kesän aikana.

Milloin? 

Kampanjan haku on voimassa 31.3. saakka. Hakua voidaan pidentään tarpeen mukaan. 

Ohjelma käynnistyy yrityskoulutuksella toukokuun alussa ja loppuu päätöstapahtumaan elokuun lopussa. Nopeimmat pääsevät aloittamaan yritystoimintaa jo toukokuussa. Mentoriryhmät kokoontuvat kesä-elokuussa. Tarkempi aikataulu ilmoitetaan pian. 

Lisätietoja ja Usein kysytyt kysymykset

Hakemuslomake

Lisätietoja: Joni Nissilä, 050 3737006, joni.nissila@4h.fi