Helmikuu 2019

Moi! 

Mä oon Anna.  

Mä kävin Ikäihmistenpalvelu-kurssin joulukuussa 2016.

 Olen nyt tehny keikkaa keväästä 2017 asti saman asiakkaan luona Punavuoressa. Hänestä on tullut niin läheinen, että voisin sanoa hänen olevan kuin oma mummo. Pääsääntöisesti käyn hänen luonaan kahden viikon välein.  

Minun ihan ensimmäinen keikka oli joulun alla, asiakas oli todella mukava. Hänen kanssaan oli tosi kiva puhua kaikenlaisesta ja kuunnella hänen kaikkia tarinoitaan!  Hänelle oli kiva tehdä joulusiivous ja itselle tuli hyvä mieli kun sai tehtyä toiseelle puhtaan kodin jouluksi! 
Asiakkaani ovat olleet mukavia, joten se on pitänyt työn mielekkäänä ja siksi on ollut kiva mennä auttamaan ja antamaan jotain takaisin asiakkaalle. Mielestäni pitkän asiakassuhteen pohjalla on hyvä luottamus ja oma motivaatio tehdä työtä! 


Minulla yksi haastavin asiakas oli eräs nainen, jonka kanssa en oikeen tullut toimeen. Jatkoin silti hänen luonaan auttamista, sillä ajattelin vain, ettei kaikkien kanssa tarvitse tulla yhtä hyvin toimeen eikä se saa haitata minun työtäni. 

Työssä parhaat puolet on auttamisen ilo ja se, että aina oppii uutta varsinkin ihmisiltä, jotka ovat kokeneet paljon enemmän! 

Lopuksi haluan sanoa kaikille, että suosittelen kyllä kaikille tätä hommaa, koska tästä saa hyvänmielen kun saa auttaa muita! 

-Anna